KÄYTTÖBASSETIT RY, JORMAN PYSTI

Säännöt hyväksytty 25.11.2017. Säännöt PDF

Jorman Pysti on tarkoitettu koeuraansa aloittelevalle koiralle ja annetaan sille Käyttöbassetit ry:n jäsenelle ja koiranomistajalle, jonka koira: 
  • saavuttaa AVO-luokassa korkeimman DRAJ-pistemäärän ensimmäisenä palkintoluokkaan oikeuttavana tuloksenaan  
* aiempia nollatuloksia saa olla 
* suora osallistumisoikeus VOI-luokkaan vie osallistumisoikeuden 
  • siirryttäessä yksiluokkaiseen kokeeseen saavuttaa korkeimman DRAJ-pistemäärän ensimmäisenä palkintoluokkaan oikeuttavana tuloksenaan Suomessa 
* aiempia nollatuloksia saa olla
* aiempi AVO tai VOI palkintotulos vie osallistumisoikeuden 

1. Tasatuloksen sattuessa paremmat ominaisuuspisteet menevät edelle 
2. Mikäli edelleen tasan niin arpa ratkaisee 
3. Tulos on saavutettu vuosikokousta edeltävältä koekaudelta (20.8.- 28./29.2.) 
4. Koiran omistajan tulee olla Käyttöbassetit ry:n jäsen mukaan luettavan kokeen aikana 
5. Pisteiden seuranta automaattisesti yhdistyksen puolesta. 
a. Mikäli koira jostain syystä puuttuu kotisivuilla näkyvältä seurantalistalta niin omistaja on oikaisuvelvollinen viimeistään vuosikokousta edeltävänä maanantaina. Muussa tapauksessa tulokset senhetkisillä tiedoilla jäävät voimaan. 
6. Paras palkitaan vuosikokouksessa 
7. Näitä sääntöjä voi yhdistyksen hallituksen päätöksellä muuttaa milloin vain

TILASTOT

PALKITUT

2020: 
bb BLEVWIL BETHANY FI42719/20
om. Minna-Lotta Kivinen, Maarianhamina
85,39 p

Jorman Pysti 2019:
bb VAINUKORVEN CARMA FI56710/12 
om. Emmi Pelttari
DRAJ1 60,23 p

Jorman Pysti 2018:
bb BLEVWIL LETS DO IT FI42719/16 
om. Minna-Lotta Kivinen, Maarianhamina
62,92 p

Jorman Pysti 2017:
bb ONNENSEPÄN BONO FI23683/13  
om. Mäenpää Jenni ja Juho, Laihia
84,92 p